torstai 10. maaliskuuta 2011

Varaslähtö ekotekoon inhimillisen mittakaavan puitteissa

Hirsitalon rakentaminen on vuoden 2012 alusta energiateko, sillä sen valmistamisen aikana syntyy energiaa enemmän kuin sitä kuluu. Uusimman hirsitalolehden mukaan hirsitalon valmistaminen on moninkerron energiatehokkaampaa kuin esimerkiksi kivitalon valmistaminen. Uusien määräysten osalta energiaystävällisyyden tarkastelussa siirrytään aiempaa kokonaisvaltaisempaan elinkaariajatteluun. Lämmitysjärjestelmissä suositaan ympäristön kannalta suotuisia järjestelmiä. Noh, otettiinpa nyt varaslähtö ekotekoon kun muutetaan määlämpölämmitteiseen hirsitaloon jo vuonna 2011.

Mitäs meidän kotiin nyt kuuluu? Maalari on ollut ahkerana viime aikoina kuten myös kirvesmieskin. Kotiin on saatu maalattua tuulikaapin seinä, eteisaulan seinät, makuuhuoneet ja kodinhoitohuone. Sävyt ovat täydellisen sopivia luonnon siimekseen havurinteelle. Haasteita ovat olleet kaikkien sävyjen sovittaminen hirren kanssa. Tehtävä on ollut mieluinen, sillä tuohon luonnonmateriaaliin on ollut helppoa muodostaa eräänlainen rakkaussuhde :)

Kaikessa suunnittelemassamme on ollut lähtökohtana oma arki ja sen sujuminen, ei niinkään visuaalisuus tai viehätysvoima. Taloa ei ole tehty näyttelytaloksi vaan nuorelle avioparille ja heidän vauhdikkaalle koiravesselilleen miellyttäväksi miljööksi. Kaikki huoneratkaisut on pohdittu päivänkulun ja arkipäivän toimintojen pohjalta, inhimillistä mittakaavaa seuraillen. 

Pintojen valmistuessa jännitys tiivistyy. Raksanainen on ollut pintojen valinnassa se kantava voima, kun taas Raksamies on toiminut projektipäällikkönä, rakennusmiehenä, rakennusapumiehenä, hankintapäällikkönä, siivoojana, maalarina, mestarina ja asiantuntijana. Tämä merkitsee myös sitä, että jos joku pinta ei raksanaista miellytä, voi täysin syyttää itseään. Nyt paikoillaan ovat jo keittiön kaapistot, jotka odottavat kivitasoa saapuvaksi. Olen todella tyytyväinen keittiöön, kokonaisuus on herkullinen, aivan ihana minun makuuni! Tunnelma on mielestäni keittiössä Alvaraaltomainen - suomalaista ajatonta muotokieltä. 

Artekin sivuilla luonnehditaan Aaltoa näin: "Aallon arkkitehtuuri on hyvin suomalaista. Se on lämpimän humanistista ja vahvan individualistista. Aallon rakennukset saavat erityislaatuisen estetiikkansa dynaamisesta suhteestaan luonnolliseen ympäristöönsä, inhimillisestä mittakaavastaan, erinomaisesti toteutetuista yksityiskohdistaan, uniikista materiaalikäsittelystään ja nerokkaasta tavasta käyttää valoa."

Nerokkain tapa käyttää valoa meillä lienee havurinteen kuusikon läpi oleskelutiloihin suodattuvat auringonsäteet. Suunnittelimme myös talon sijoittelua suurelle tontille päivärytmin mukaisesti. Pyrimme siihen, että makuuhuoneet olisivat nukkumiselle otollisia, eikä aurinko paistaisi kesällä suoraan olohuoneeseen koko päivää. Ulkona on tilaa auringonotolle ja tilavilla terasseilla voi pitää sadetta kahvikupposen ääressä!

Lopuksi vielä hiukan tunnelmointia värisävyjen tahtiin. Maalarinvalkoinen lienee lähimpänä tehdasmaalattuja standardivalkoisia kuten ovia ja oven karmeja.


Ajopuu
Brie
Tofu

Maalarinvalkoinen

3 kommenttia:

  1. Heips! Tulla pölähdin vastavierailulle.
    Meilläkin on vaahtobileet olleet :) Otin sen lattianpesuna. Keittiöstä varastettu ja olkkarin matolle rikottu glögitölkki nosti vähän enemmän verenpainetta :)
    Selailenpa teidän rakennusprojektin läpi!

    VastaaPoista
  2. Hyvät värit! Joo, mä kans uskon, et se maalarinvalkoinen on just lähellä noita kalusteita yms. Hei, mä huomasin, et toi linkki meidän blogiin ohjaa johonkin ihan ihme sivuille, eli oikea osoite on http://www.omantalononni2011.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Johanna: kiva kun tulit kurkkaamaan. Onhan tuossakin ollut mukavaa joulun tunnelmaa! Kävin lukemassa sun jutut lääkärikäynniltä, ihania juttuja :D

    Oman kodin onni 2011: en onnistu lisäämään blogiasi listaan, sori.

    VastaaPoista