maanantai 20. joulukuuta 2010

Sydän paikallaan

 Onpas aika rientänyt vauhdilla kahden kuukauden verran. Ei oikein tiedä mistä alkaisi tarinaa kertomaankaan. Viimeisin postaus kertoi siis siitä, että oltiin saatu katto päälle. Tuon jälkeen on saatu ikkunat, ovet, terassien kattorakenteet ja pilarit, iv-putket, eristeet ja suurimpana aikataulun osoittajana lattiavalu.

Lämmönkeruuputket iloisesti kaivossa
Lattian valu meneillään

Lattiavalu tehtiin viime tinkaan ennen pakkasten alkamista. Tätä talvea ei tosin osattu yhtään odottaa näin ajoissa kun viime vuosina on totuttu jopa mustiin jouluihin ja luultiin viime vuoden olleen jokin aivan hämärä satunnaisroiskaus. Maalämpökaivoa varten porattiin tonttiin 160m syvä reikä, asennettiin putket ja kaivon ympärille renkaat. Pihalle urakoivat raksamies ja kaivurikuski melkoisen kentän jätevesiä varten eräänä viikonloppuna. Melkoinen urakka pakkassäällä kivikkoisen tilan kupeessa!

Tiiviys ennen kaikkea
Monenlaista tiivistystä, eristystä, leikkausta, nikkarointia, naulausta, sahausta, hiontaa ja teippausta on työvaiheet sisältäneet tähän mennessä varsinaisen ammattityön lisäksi. Päätimme järjestää samaan syssyyn vielä hiukan lisää actionia ja aloimme valmistelemaan häitä helmikuulle! Rakennuksella on siis puuhannut raksamies tehden ylipitkää päivää "kahden työn loukussa". On näyttänyt aika väsyneeltä välillä. Mutta stressiä ei kuuleman mukaan ole juuri ollut. Ainoastaan ne yhtäkkiset puhelut rakennukselta keskellä työpäivää ovat nostaneet niskakarvat pystyyn. Tyyli kun on ollut seuraava: "Tarvittaisiin tänne tontille traktori, NYT heti".

Muurarin signeeraus - Handmade in Sotkuma
Sisutuksellisia päätöksiä on tullut tehtyä myös. Ostimme jo ennakkoon muutamia tapetteja, joten eipä tarvitse niitä hermoilla. Kodinkoneet on ostettu, samoin kuin keskuspölynimuri ja kiuas! Laattojen kanssa ollaan edelleen kahden vaiheilla. Sävyt ja sävelet on melko lailla selvät, mutta kahden eri toimittajan välillä on vääntöä. Hanat ja WC-pytyt alkavat olla päätöksen päässä. Mahdollisesti jo tällä viikolla näistä päätetään..aatonaattona olisi aikomus käydä kurkkaamassa laattoja, joita tuli valikoitua toisesta liikkeestä.

Kosteiden tilojen harkkoseinät muurattiin viime viikolla samoin kuin takkakin. Alkaa näyttää rakennus jo talolta kun saa nähdä takan paikan. Takan on tietenkin oltava keskellä kaikkea, sillä sehän on havurinteen talon sydän :) Ilmanvaihtoputketkin ovat valmiina, joten keuhkoja (iv-kone) odotamme.

Herkkää joulua kaikille,
Raksalaiset
Nainen raksalla?