Olisi pitänyt sylkäistä!

Kuinkas kaikki sitten alkoikaan eskaloitua eriskummallisen valtoimenaan. Niin, ensin tuli se kuuluisa ensimmäinen kerta ja sitten toinen, kolmaskin ja lopulta tuntui siltä, että mahtaako suunta olla aina vain tuo sama eli meidän näkövinkkelistämme katsottuna väärä. 

Ensimmäinen takaisku taisi olla se kun sähkösuunnittelijamme pitkäpiimäinen tahti lopulta konkretisoitui tarjouksena, jonka loppukaneettina oli lause " Nyt tässä rupee kyllä kalenteri jo pikkuhiljaa täyttymään.." Mies luki tämän sähköpostin liitetiedostona tulleen tarjouksen kännykästä aamuseiskalta lenkittäessään koiraa vesisateessa ja  - pillastui. Aamukahvipöydässä sitten setvimme tätä yhdessä. Meidän tulkintamme tästä oli se, että meitä oli nyt vedetty hiukan höplästä kun sähkösuunnitelmaa oli pantattu huomattavasti kauemmin kuin oli sovittu ja lopulta kun sähköstä annettiin tarjous, olikin erityisen soveliasta ilmoittaa, että ei oikeastaan olisikaan aikaa tehdä teille tätä sähköistystä kun tuo kalenterikin on jo niin täysi. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että loppukaneetin tarkoitus oli toimia myyntikikkana ja niinpä sovimme raksamiehen soittavan tiukkasävyisen puhelun sähkömiehellemme. Onneksemme aikaa alkoi löytyä ja erityisesti meille!

Viikko vierähti jälleen arjen pyörteessä: tee työt, muokkaa keittiösuunnitelmaa monessa keittiökalustefirmassa, käytä koiraa ulkona, selvitä laatan koko, soita rautakauppa, lähetä sähköistystarjouspyynnöt, varmenna talonpaikka, merkkaa vesijohdon paikka, syö, nuku, älä kiukuttele parisuhteen toiselle osapuolelle. Aikaansaannoksia ja projektin etenemisiäkin viikkoon kuului: LVI-suunnitelmia alkoi tippua lisää pikku hiljaa, loput perustustarviketarjoukset saatiin rautakaupoilta, sähkötyötarjouksia tuli sähköpostilla, jätevesisuunnitelma valmistui, laskuja tippuili postilaatikkoon ja suurimpana ihmeenä rakennustarkastaja soitti ja kertoi ilosanoman: RAKENNUSLUPA tuli ja valitusaika alkoi. Kaikki tämä tapahtumien kirjo siinä jännityksessä, että torstaina tontille olisi tulossa kaivinkone ja vesiputken veto sekä perjantaina soraa, soraa ja vielä enemmän soraa. Suurimpana jännitysmomenttina tietysti se, tulisiko tontilla vastaan kallio, jota ei ilman räjähteitä saataisi lohkeamaan.

Kalliolle piikkiä

Torstaina oli yllättävän hiljaista. Teki mieli kiljaista kun yhtään puhelua ei tullut kaivinkonekuskilta. Täytyi luottaa siihen, että vesiputkea vedettiin tontille kaikessa rauhassa. Lopulta raksamies oli jo niin jännityksissään, että soitti kaivinkonekuskille kysyäkseen päivän säätä siellä tontilla... sää tuntui olevan ihan hyvä, kiveä kuulemma oli tontilla pirusti, kallioltakaan ei vältytty, mutta se oli iloksemme laatuaan sellaista, jota konemies pystyi piikillä lohkomaan.

Niin, arvaatte varmaan, että jotain ikävää oli vielä luvassa. Olisi minunkin pitänyt hiukan tarkemmin miettiä kun torstaina kotiin pyöräillessäni musta kissa ylitti tien edestäni. En sylkäissyt olkani yli. Kotisohvalla pohdimme miten ihmeellisen hyvin kaikki oli viimeaikoina mennyt ilman suurempia odottamattomia vastoinkäymisiä. Siitäpä sitten soppa syntyi.

Perjantaiaamuna olin hyvästellyt rakkaan raksamiehen, joka oli lähtenyt rankkasadetta uhmaten hakemaan ensin appilasta peräkärryä, sitten konevuokraamosta täryä aikomuksenaan tehdä päivän aikana pohjat Havurinteen hirsitalolle. Eipä aikaakaan kun puhelin soi ja vilkutti rakkainta. Vedin henkeä ja vastasin. Erittäin hyväkuntoinen automme oli yhtäkkiä päättänyt sytyttää kaikki sisävalot, sitten sammuttaa ne, sitten jälleen sytyttää, kunnes sisällä oli ollut varsinainen disko kojelaudan vilkutuksen ja torvensoiton mukaanlaskien. Lopuksi mikään ei enää toiminut, auto ei startannut vaan pimeni ja alkoi haisemaan palaneelle. Mies sai ohjattua huutavan auton peräkärryineen hiukan sivummaksi liikennevaloista. 

Aluksi tuli soraa

Eikä tässä vielä kaikki. Hinaus oli kuuleman mukaan jo tilattu ja appi hälytetty apuun kun konevuokraamosta kerrotaan: ei meillä täällä teille mitään täryä ole. Tässä vaiheessa V-käyrä oli ollut miehellä hyvin jyrkkä. Alkoi tuntua, että mitään ei ole tehtävissä. Tontilla seisoo toimeton kaivinkonekuski ja mittari raksuttaa selviä euroja. Konevuokraamo huomasi virheensä varauskirjasta ja järjesti täryn toisaalta. Tontillekin päästiin...ja kuski pääsi levittelemään soraa, miehet mittamaan korkoa ja täryttämään pohjaa talolle. Kunnes sora-autojen liikenne hiipui.

Sorayrittäjältä oli koneet prakanneet. Jäätiin täryttelemään ja odottelemaan sorakuormaa. Kaivarikuski kaivoi tikulla hampaitaan ja istui Daewoo Doosanissa jalka toisen päällä. Soraa ei tullut, vaikka kuinka odotettiin. Kaiken piti olla valmista jo perjantaina. Täryt oli tehty massalle, jota tontilla oli..mutta se ei riittänyt. Miehet kävivät kahvilla, ja toisella, söivät eväitä ja haukottelivat. Haukotteluhan saattaisi olla jopa mukavaa kirpeän syksyisessä aurinkoisessa säässä, mutta tämä päiväpä oli muita kurjempi: vettä satoi ja satoi aina vaan eikä loppua kurjuudelle näkynyt. Soraa piti saada lisää..mutta soraa ei tullut, eikä tavoitekorkoon päästy. Sovittiin jatkettavan seuraavana päivänä, kuitenkaan tekijöistä mitään tietämättä. Sain kotiin läpimärän, uupuneen ja autottoman raksamiehen.

Kokenut täryäjä

Lauantaina suunta ei voinut olla kuin vain ylöspäin. Raksamies lähti töihin hiukan epäilevin aatoksin. Tontilla puuhasi kaivinkonemiehen lisäksi epämääräinen täryjoukko: minä, vaaleisiin puuvillahousuihin ja sandaaleihin sonnustautunut veljeni sekä edellisen illan juhlinnasta väsynyt isäni. Lopputulos oli kaikesta huolimatta hyvä. Tasaista tuli ja pian päästään kuin päästäänkin harkottelemaan. Tai niin 13.9. kun meidän kirvesmiehemme vapautuu edellisestä projektista. Auton uskotaan olevan ajokunnossa ensi viikolla, maksoi mitä maksoi. Eikä ihan vähänkään.